Pohjamaalin vaihto Hempelin Millestä SilicOneen.
Veneen pohjan uudelleen maalaus on tällähetkellä aktiivinen keskustelunaihe, useita biosidivapaita maaleja on tullut markkinoille ja erityisesti 80-90-luvuilla käyttöönotettujen veneiden pohjien peruskunnostus on ajankohtainen monelle veneenomistajalle.

Valmiiksi maalattu pohja
Teimme viime keväänä pohjan kunnostuksen Elan 33 veneeseen, jonka pohja on myös alunperin tehty Hempelin tuotteilla. Aiemmin vene oli maalattu siten että pohjalla oli Light Primer ja pinnassa Mille, myöhemmin Mille Xtra. Mille on toiminut pohjamaalina vuosikausia erittäin hyvin, kun pinta on käsitelty vuosittain ohennetulla maalikerroksella, ainostaan veneen rautaköli on kerran näiden vuosien aikana vedetty paljaaksi ja maalattu uudestaan. Vuosien kuluessa hiljalleen eteneväksi ongelmaksi muodostui se, että alimmat Mille kerrokset alkoivat hilseillä irti primerista aina uutta kerrosta levitettäessä.
Nyt oli kuitenkin aika uudistua ja samalla miettiä mikä olisi nykyaikainen ja mahdollisimman ympäristöystävällinen ratkaisu veneen eliönestomaaliksi. Hempelin tuotteisiin olemme olleet aina tyytyväisiä ja eri testien menestyksen myötä helppo valinta oli lopulta Hempelin SilicOne. Testeistä toki olimme jo muutamien vuosin ajalta saaneet ymmärryksen siitä, että myös SilicOnen pinta karheutuu ajan myötä eikä toimi enää niin hyvin, mutta onneksemme nyt myös siihen on tullut helpompi ratkaisu kuin maalikerroksen paksuntaminen uudella SilicOne kerroksella, nimittäin Hempelin SilicOne maalille tarkoitetttu Infinity uudistuspinnoite.
Kuinka työ tehtiin?
Omasta takaa ei ollut käytettävissä mitään puhalluslaitteita ja toisaalta vene oli ulkotelakalla ja merenrannassa, joten vanhan maalin poistaminen puhaltamalla olisi vaatinut myös huolellisen ympäristön suojaamisen. Lisäksi koska alimmainen kerros Milleä irtosi helposti monesta kohtaa ihan lastalla työntämällä skrapaaminen tuntui hyvinkin mahdolliselta vaihtoehdolta. Mutta siitäkin tulee sotkua, miten sitä voisi vähentää? No sellainen tuote on keksitty kuin imuriin liitettävä skrapa, ProScraper. Lisäksi tarvitaan vain HEPA-suodattimella varustettu pussillinen rakennusimuri, joka löytyikin jo valmiina, sekä suojalasit ja hengityssuojain.
Kuinka hyvin ProScraper toimii?
Uskomattoman hyvin! Reilusti yli 95% irtoavasta maalista menee suoraan imuriin, isoimmat palaset voivat tippua maahan, mutta alusta oli helppo suojata pressulla, jonka päältä rippeet oli helppo lakaista ja imuroida pois. Paras tapa skrapaamiseen oli vetää pitkiä vetoja vesilinjasta alaspäin järjestelmällisesti, pitkittäis suunnassa skrapa koskettaa pohjaan vähemmän sen kaarevuuden vuoksi ja saa paljon vähemmän aikaiseksi yhdellä vedolla. Ihan puhtaaksi asti skrapaamalla ei kuitenkaan päästä, Light primer kerros on huomattavasti kovempaa kuin Mille. Viimeistely tehtiin imuriin niin ikään liitetyllä kevyellä epäkesko hiomakoneella. Tässä vaiheessa myrkkymaalia ei kovinkaan paljon enää ollut pohjassa jäljellä, eikä tavoitteena ollut saada kaikkea vanhaa primeria poistettua, kunhan kaikki vanha antifouling saadaan pois ja pohja on tasainen.
Myöskään köliä ei vedetty tällä kertaa rautapuhtaaksi koska osittain primeri oli vieläkin erittäin kovasti kiinni kölissä, ainoastaan kohdat joista ruostetta oli tullut läpi hiottiin kirkkaaksi ja primeroitiin ja tasoitettiin Hempelin epoksitasoitteella ennen lopullisia primerikerroksia.
Oikea määrä maalia?
Hempelin sivuilta löytyy maalilaskuri jonka avulla laskimme tarvittavan maalimäärän ja hankimme maalit sen mukaan mahdollisimman isoissa astioissa. Tämä tarkoitti meille 20L Light Primeria, 1 x 2,5l Tiecoat ja 2 x 2,5l SilicOne. Entuudestaan toki tiesimme että pohjan maalaa juurikin kertaalleen yhdellä 2,5l pohjamaalipurkilla.
Maalauksessa noudatettiin Hempelin ohjetta uudelle veneelle jossa maalattiin 5 kerrosta primeria, Tiecoat kerran ja SilicOne kahteen kertaan. Lopputulos oli häikäisevä. Kuivana silikoni tuntuu käteen tahmealta kuten silikonin kuuluukin, mutta kosteana pohja tuntui erittäin liukkaalta. Kesän purjehdusten aikana tuntui myös siltä kuin vene olisi kulkenut keskimäärin 0,1-0,2 solmua kovempaa, toki pohja oli myös nyt taas täysin tasainen mitä se ei aiemmin enää ollut.
Kuinka hyvin SilicOne toimi?
Tämä vuonna lämpimät vedet tarkoittivat myös runsaasti näkkiä, syksyn viimeiselle purjehdukselle lähdettäessä veneen taittolapapotkuri, joka jäi keväällä kokonaan maalaamatta, oli niin täynnä näkkiä että se piti sukeltamalla puhdistaa että veneellä pääsi moottorivoimin ylipäätään vastatuuleen. Mutta oliko näkkiä pohjassa tai kölissä niissä paikoissa missä sitä on useimmiten ollut? No ei ollut, ainoastaan hieman auringon puoleisessa vesilinjassa leväkasvustoon kiinnittyneenä, josta kaikki levä ja näkki irtosi helposti painepesurilla. Vesilinjaa ei myöskään puhdistettu kesällä kertaakaan, eikä veneellä purjehdittu kuin muutamaan kertaan heinäkuun jälkeen. Tämän kokemuksen perusteella SilicOne toimi veneessä paremmin kuin aiemmin käytetty Mille Xtra.